Yrjö Kallinen hätkäyttää edelleen

Työväenliikkeen soihdunkantajiin kuuluva Yrjö Kallinen kirjoitti 1940-luvulla reippaalla otteella työväen kulttuurista.

Työväenliikkeen kulttuuriohjelma! Tuo kahden yhdyssanan muodostama lause sisältää useita peruskäsitteitä, joista kukin antaisi aiheen erittelevälle ja määrittelevälle tutkimukselle. Olisi selvitettävä käsite ”työväki” sekä sen johdannainen ”työväenliike”. Samoin olisi tutkittava, mitä tarkoitetaan kulttuurilla ja vasta sitten päästäisiin selvittelemään erikoiskysymystä työväenliikkeen kulttuuriohjelmasta.

Olen ensinnäkin sitä mieltä, että ei ole olemassa eikä tarvita mitään erikoista työväenkulttuuria, vaikkakin tarvitaan työväenliikkeen kulttuuriohjelma. On olemassa vain inhimillinen kulttuuri. Tämä inhimillinen kulttuuri on nykyisin kapitalistis-porvarillisessa vaiheessaan sen taloudellisen pohjan vuoksi, mille se nykyisin rakentuu, mikä vaikuttaa arvokäsitysten muodostumiseen. Siinä on paljon hyvää ja elinkelpoista, mutta myöskin vanhentunutta, edistystä ehkäisevää, sosiaalisesti tuhoisaa.

xxx

Tämän vuoksi työväenliikkeen kulttuuriohjelman henkeen kauttaaltaan pitää kuulua työn kunnioittaminen, sen kohottaminen sille kuuluvaan luonnolliseen asemaan. Siihen pitää kuulua lakkaamaton ja kaikin tavoin ilmenevä ja vaikuttava taistelu porvarillisen elämänkäsityksen valheellisuutta vastaan, ei ainoastaan rikkauden ja vallan epäjumalointia vastaan, vaan myöskin sinisukkaista, naiivia ”henkisen työn” ihastelua vastaan.

Sallittakoon tässä tilaa vanhalle ja kuvaavalle jutulle:

• Mitäs niistä Mattilan pojista on tullut?
• Kallesta on tullut kirjailija.
• Kirjailija! Senhän on suurenmoista! No entäs Jussista?
• Jussista on tullut taidemaalari.
• Että oikein taidemaalari! Mutta sehän on jotakin se! Entä Matista?
• Niin, Matista ei tullut kerrassaan mitään. Matti tekee vain tavallisia töitä ja elättelee veljiään.

Juttu ei kaivanne kommentaareja!

xxx

Yhteiskunnan on varattava kaikille jäsenilleen suunnilleen yhtäläiset alkumahdollisuudet, että toinen puoli kansasta ei saa olla erittäin rikas ja toinen erittäin köyhä, että oikeastaan kaikki yhteiskunnalliset luokkajaot perustuvat jatkuvaan vääryyteen, epäoikeudenmukaisuuteen – kaiken tämänkin ovat työläiset jo aikoja sitten kirjoittaneet aatteelliseen lippuunsa. Nämäkin ovat yleisinhimillisesti arvokkaita aatteita, mutta niiden hengen ja läsnäolon tulee tuntua ja näkyä ennen kaikkea työväenliikkeen kulttuuriohjelmassa, kuten niiden tulee tuntua ja näkyä työväenliikkeen yhteiskunnallisessakin ohjelmassa.

Taistelu rahasta ja vallasta ryhmittyy kansojen väliseksi kiistaksi. Etupyrkimyksille, useinkin ennen kaikkea pääomaa omistavien piirien etupyrkimyksille, hankitaan kannatusta ja vauhtia kietomalla ne kiihkokansallisuuden ja isänmaallisuuden verhoihin. Korostetaan kansallisen kulttuurin merkitystä, alleviivataan kaikkea sitä, mikä erottaa kansaa toisesta, hersytellään kansallisesti kollektivisoitunutta itsetehostustarvetta.

xxx

Työväenliike täyttää paikkansa (vältän kulunutta sanaa ”historiallisen tehtävänsä”), mikäli se päättävästi todistaa ja vaikuttaa yleismaailmallisen ihmisyyden puolesta, kansojenvälisen solidaarisuuden puolesta, rauhan puolesta. Tämän vuoksi työväenliikkeen kulttuuriohjelmassa täytyy tuntua terve, inhimillinen, järjellinen vastavaikutus nykyisen kulttuurin kiihkokansallisuudelle, militarismille, julmuudelle ja tuota kaikkea valheellisesti kaunistelevalle kirjoittelulle, runoudelle, taiteelle ja uskonnollekin.

Näissä ja muissa kulttuuritehtävissä ei ole siis kysymys erikoisesta työväen kulttuurista, ei liioin eristäytymisestä yleisestä kulttuurielämästä. Kysymys on yleisinhimillisestä kulttuurista, sen kehkeytymisestä kapitalistis-porvarillisesta vaiheestaan ja tuohon vaiheeseen kuuluvista harhoista ja typeryyksistä, ihmisyyden ja järjellisyyden sanoman viemistä kaikkialle, missä työväenliikkeen miehet ja naiset joutuvat kosketuksiin porvarillisella kannalla olevien kanssa.

Köyhillä ja kärsivillä on sanoma siirrettävänä polvesta polveen, kuten Dostojevski aikoinaan lausui. Se on syvimmiltään ihmisyyden sanoma, lähimmäisen rakkauden sanoma, veljellisen avuliaisuuden sanoma. Käytännöllisesti ottaen se on huuto oikeuden, vapauden ja tasa-arvoisuuden puolesta, seestyvän hengenelämän puolesta.

Aikamerkki on omavaltaisesti lyhentänyt Yrjö Kallisen tekstiä, joka ilmestyi Työläisopiskelijassa 4/1943 (osa I) ja 5/1943 (osa II). Aikamerkki on ilmestynyt vuodesta 1928 lähtien Työläisopiskelija-nimellä, kunnes julkaisun nimi vaihdettiin 1960-luvulla.