Vahva työnjohto-oikeus heikentää etätyöntekijän suojaa

Pandemian mahdollistaman etätyön myötä moni on muuttanut kauemmaksi työpaikastaan ja työntekijöitä palkattu töihin, joissa työpaikka on kohtuuttoman päivittäisen työmatkan päässä. Etätyöhön ei tällä hetkellä kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta eli työnantaja voi koska tahansa määrätä sen lopetettavaksi. Harvan työsopimukseen on kirjattu, että etätyöntekopaikka on varsinainen työntekopaikka, jota työnantaja ei voi yksipuolisesti muuttaa. Työntekijöitä tulisi kohdella tasa-arvoisesti, mutta tämä on kierrettävissä työnantajan puolelta kevyin perusteluin esimerkiksi työtehtävien erilaisuuteen vedoten jne.

Etätyöntekijöiden suojelemiseksi voitaisiin tarvita uutta sääntelyä heikomman osapuolen suojelemisen oikeusperiaatteen nimissä. Asiasta voitaisiin säätää laissa tai sopia esimerkiksi etätyötä tekevien alojen työehtosopimuksissa. Sopia voisi esimerkiksi niin, että etätyön viikoittaisesta työaikakeskiarvosta muodostuu ns. työpaikan yleinen käytäntö ja saavutettu etu, jota työnantaja ei saa yksipuolisesti poistaa tietyn ajan jälkeen. Luottamusmiehillä työntekopaikan suojaamisen tarve on jo tunnustettu ja säädelty.

Myös vakituisten työntekijöiden kohdalla työnantajat voivat helposti mitätöidä työsuhteen tuoman turvan, kiertää yhteistoimintaneuvottelut tai päästä kaukana asuvasta työntekijästä eroon laittomin henkilökohtaisin syin koska tahansa vaatimalla työntekijää palaamaan päivittäin lähityöhön seuraavasta päivästä alkaen. Edes heikolla perusteella tehty työpaikalle kutsuminen ei oikeusvarmuudeltaan heikossa työsuojelu- ja tasa-arvolainsäädännössämme usein muodosta riittävää pohjaa kiusaamiseen tai syrjintään perustuville oikeustoimille.

Yleensä tätä irtisanomisen kiertämiskeinoa on käytetty muun muassa siten, että työyhteisön konfliktitilanteen jälkeen henkilö, jonka työntekopaikkaa ei ole määritelty työsopimuksessa, määrätään työskentelemään maantieteellisesti mahdollisimman kaukaiselle ja/tai epämieluisalle työpisteelle. Kohtuuttomimmillaan olen kuullut, että työpiste olisi ulossavustamistarkoituksessa määrätty satojen kilometrien säteellä vaihtuvaksi lähes viikoittain.

Psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kuormituksen lisäksi tilanteella voidaan aiheuttaa merkittävää taloudellista kuormitusta. Esimerkiksi Tampereen ja Helsingin 180 km:n välin kulkeminen kustantaa herkästi 22–46 euroa päivässä, eli noin 460–920 euroa kuukaudessa. Matkustamisen päästövähennystavoitteiden kiristyessä työmatkaverovähennyksistä huolimatta taloudellinen rasitus on kansallinen nettotulotaso, ostovoima ja elinkustannukset huomioiden kohtuuton arviolta yli 80 prosentille palkansaajista.

Terveydensuojelunäkökulmasta harvan terveys kestää yli kolmen tunnin päivittäistä työmatkailua, jota ei lasketa työaikaan. Kun työkyky on menetetty, osa pystyy työterveysneuvotteluissa lääkärin tukemana neuvottelemaan työnantajan kanssa etätyön perustellusta jatkumisesta sairausloman jälkeen. Tosin työterveysneuvotteluprosessissa ei ole juurikaan työnantajaa velvoittavia elementtejä. Työnantajan on myös mahdollista väärinkäyttää prosessia irtisanomisperusteen muodostamisessa työkyvyn perusteella.

Työstä irtisanoutuminenkin etätyön päättymistilanteessa voi muodostaa arkijärjen ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kohtuuttoman tilanteen työttömyysturvan suhteen. Ilman karenssia saa irtisanoutua, jos työn suorittamispaikka muuttuu työsuhteen aikana siten, että päivittäisen työmatkan kesto uuteen työn suorittamispaikkaan ylittää kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia ja osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia.

Niku Hinkka
juristi ja työmarkkina-asiantuntija