Kulosaaren kisällittäret.
Työväenlaulu sai oman portaalin
Työväenmusiikin tekijöiden ja ystävien aloitteesta on perustettu portaali, josta löytyy vanhoja kisälli- ja uusia kantaaottavia lauluja. Kuka tahansa voi toimittaa sanoituksia, äänitteitä, nuotteja ja kuvia tutkijoiden käyttöön.
Työväenmusiikin tekijöiden ja ystävien aloitteesta on perustettu portaali, josta löytyy vanhoja kisälli- ja uusia kantaaottavia lauluja.
Työväenlauluja on laulettu reilusti yli sata vuotta. Laulamalla on rakennettu työläisten yhteenkuuluvaisuutta, horjutettu hallituksia, otettu kantaa epäoikeudenmukaisuuksiin tai laulettu muuten vaan hauskaa pidettäessä.
Työväenlaulut ovat rytmittäneet ratapölkkyjen iskemistä maahan. Ne ovat takoneet askeliin rytmiä vappumarsseilla. Ne ovat lohduttaneet vankileireillä. Lauluilla on rakennettu myös rauhaa ja parempaa maailmaa.
1960-luvulla perinteikäs kulttuuri- ja sivistysjärjestö TSL keräsi lauluja äänilevyille. Työväenlaululevyt olivat aikansa kulttuuriteko. Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. Vanhat ja uudemmatkin kantaaottavat laulut on aika saada talteen ja mielellään saman katon alle. Tästä syystä työväenmusiikin tekijöiden ja ystävien aloitteesta on perustettu Työväenlaulun portaali.
Tyovaenlaulu.fi-sivusto tarjoaa tietoa työväenmusiikista alan harrastajille ja suurelle yleisölle. Se kokoaa piiriinsä ihmisiä ja lauluja, jotka ovat vähäosaisten puolella sekä ottavat kantaa demokratian, tasa-arvon, rauhan, suvaitse-vaisuuden ja kestävän kehityksen puolesta.
VANHAT JA UUDET LAULUT
Tyovaenlaulu.fi-portaalia ovat rakentaneet työväenmusiikin tekijät ja historian tutkijat. Portaali on osa Työväenkulttuuri talteen ja eläväksi -hanketta, joka ensi töikseen käynnisti vanhojen kisällilaulujen keräyksen. Keräystä koordinoi elokuvamusiikkituottaja Timo ”Tipi” Tuovinen, joka vuonna 1978 kokosi Suomalaisia työväenlauluja 1890–1938 -julkaisun yhdessä edesmenneen Ilpo Saunion kanssa.
Keräyksen tuotokset tallennetaan Työväen Arkistoon. Kuka tahansa voi toimittaa ullakoilta ja kaapeista löytyviä sanoituksia, äänitteitä, nuotteja ja kuvia tutkijoiden käyttöön ottamalla yhteyttä Työväen Arkistoon. Hanketta voi myös edistää ilmoittautumalla kerääjäksi.
Työväenkulttuuri talteen ja eläväksi -hanke panostaa myös uusien yhteiskunnallisten laulujen luomiseen. Lauluntekijöille on jo järjestetty huhtikuussa 2017 kantaa ottavan laulun -työpaja sekä klubi, jossa uudet laulut tekijöineen ovat päässeet estradille.
Hankkeen on tarkoitus jatkua ainakin vuoteen 2019 saakka. Hankkeen suojelijana toimii musiikkivaikuttaja, puhemies emeritus Matti Ahde. Toimintoihin voi ilmoittautua mukaan. Toimijoiden yhteystiedot löytyvät portaalista.
Merja Leskinen
Kuva: Työväen arkisto