Työtä ja toivo paremmasta elämästä

Yhdysvalloista vuonna 1929 alkanut lama aiheutti tuotannon romahduksen ja työttömyys nousi pahimmillaan yli 20 prosentin. Tämä iski erityisesti nuoriin, ja heidän joukossaan toisen polven suomalaismuuttajiin, joiden vanhemmat olivat parivuosikymmentä aiemmin muuttaneet Suomesta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan työn ja paremman tulevaisuuden perässä.

–  Työttömänä oli vaikea aloittaa omaa aikuiselämää ja perustaa perhettä. Samaan aikaan Neuvostoliitosta tuli viestejä, että siellä on kaikille töitä, ruokaa, terveydenhuolto ja koulutusta, Siirtolaisinstituutin vastaava tutkija Samira Saramo kertoo. Tuoreessa kirjassaan Saramo tutki Pohjois-Amerikan suomalaisten arkea 1930-luvun Neuvosto-Karjalassa heidän kirjeenvaihtonsa ja elämäntarinoidensa kautta.

Saramo kertoo, miten tähän asti on ajateltu, että lähtijät olivat kaikki kommunisteja. Saramon mukaan osa olikin, mutta monelle oli tärkeämpää usko siihen, että sosialistinen maailma ylipäätään olisi kaikille parempi, ja Neuvostoliitto tarjosi tämän rakentamiseen mahdollisuuden.

– Lisäksi Pohjois-Amerikassa oli paljon siirtolaisvastaisuutta, ja kun juuri suomalaisia ja suomenkielisiä haluttiin Karjalaan, erityisesti moni nuori päätti tähän tarttua. Koska monet lähtivät samoilta paikkakunnilta, muuttoa helpotti myös se, että matkassa oli mukana tuttuja kotikylästä. Ja oli taustalla myös jonkin verran seikkailunhalua.

Yhteensä lähtijöitä oli 1930-luvulla noin 6 500.

Lupaukset ja todellisuus eivät kohdanneetkaan

On arvioitu, että joka neljäs lähtijä palasi Neuvosto-Karjalasta takaisin Pohjois-Amerikkaan melkein saman tien, sillä kuilu luvatun ja todellisuuden välillä oli suuri. Lähtömaassa osalla asunnot olivat olleet sähköistettyjä, vesi tullut sisälle eikä niissä ollut juuri ollut lutikoita toisin kuin Karjalassa. Myös ruoka oli monelle yllätys. Tulijoille oli luvattu oikeus hyvään ruokaan, mutta elämänkerroissa monet valittivat siitä, kuinka huonoa ja kuinka vähän sitä oikeasti oli.

–Vaikka Pohjois-Amerikan suomalaiset olivat työläisiä, eivätkä he olleet olleet rikkaita, heidän elintasonsa oli kuitenkin ollut korkea Neuvosto-Karjalan tilanteeseen verrattuna, Samira Saramo sanoo.

Uudessa maassa töitä kuitenkin riitti. Tulijat rakensivat teitä ja tehtaita tai tekivät metsätöitä, naiset puolestaan päätyivät esimerkiksi opettajiksi tai tekivät kevyttä työtä metsätyökämpillä. Lisäksi Petroskoin suksitehtaassa oli töissä paljon naisia.

Kokemistaan puutteista huolimatta Pohjois-Amerikan suomalaisilla oli Karjalassa paremmat oltavat kuin Suomesta muuttaneilla tai paikallisilla. He saivat paremmat työt, korkeampaa palkkaa ja vähän parempaa ruokaa kuin muut.

– Kun ihmiset tottuivat siihen, miten erilaista elämä oli verrattuna Yhdysvaltoihin tai Kanadaan, olivat alkuvuodet Karjalassa monelle ihan ok.

Elämäntarinoissa tulee esille myös hauskanpito.

– Oli elokuvateattereita ja orkestereita ja järjestettiin tansseja ja urheilutapahtumia, joihin kaikilla oli mahdollisuus osallistua.

Suomalaisia, mutta erilaisia

Kanadassa ja Yhdysvalloissa asuessaan suomalainen identiteetti ja suomen kieli olivat olleet muuttajille tärkeitä. Neuvosto-Karjalassa pohjoisamerikansuomalaiset kuitenkin joutuivat huomaamaan oman erilaisuutensa muihin suomalaisiin verrattuna. Esimerkiksi lasten suomen kielen taso oli oikeasti aika heikko, ja he puhuivat enemmän ”finglishiä”.

– Aika nopeasti heidän pääidentiteettinsä muuttuikin suomalaisesta pohjoisamerikkalaiseksi, ja he halusivat Karjalassa pysyä omana ryhmänä, sillä omassa ryhmässä oli sellaista jaettua kokemusta ja ymmärrystä, jota muilla ei ollut.

Saramo kertoo, miten maahanmuuttajilla oli silloin ja on yhä edelleen tärkeää löytää jonkinlainen silta, joka yhdistää vanhan kotipaikan ja entiset kokemukset nykyhetkeen ja uuteen kotiin. Hän muistuttaa, miten kotoutuminen on pitkä prosessi ja jatkuvaa oman paikan pohtimista. Saramon oma tutkimus perustui muuttaneiden ja kotimaahan jääneiden väliseen kirjeenvaihtoon, mutta samanlaista ajatustenvaihtoa käyvät myös nykypäivän muuttajat.

– Viestit mahdollistavat suhteiden ylläpitämisen, ja se on todella tärkeä osa kotoutumisprosessia. Tutkimistani tarinoista näkee sen kaaren, mitä ihmiset ovat odottaneet ja kun se ei ehkä ollutkaan sitä mitä piti, minkälaisia selviytymisstrategioita he keksivät.

Monen elämä päättyi vainoihin

Viimeistään Stalinin vainot lopettivat pohjoisamerikansuomalaisten etuoikeudet Karjalassa.

Elämänkerroista voi lukea, miten vaino pikkuhiljaa hiipi ihmisten elämään: suomalaistaustaiset poistetiin johtavista asemista työpaikoilla, Karjalan virallinen kieli muutettiin suomesta venäjäksi, suomalaiset kirjat poistettiin kirjastoista ja kouluopetus muutettiin venäjänkieliseksi.

– Aluksi ihmisten oli kuitenkin vaikea ymmärtää, mikä oli kaiken tarkoitus, Saramo kertoo.

Viimeistään vuosina 1937 ja 1938, kun yöajan pidätykset ja karkotukset alkoivat, kenellekään ei enää ollut epäselvää mitä oli tapahtumassa. Tuona ajanjaksona myös monen pohjoisamerikansuomalaisen elämä Neuvosto-Karjalassa päättyi sosialistisesta maailmankuvasta huolimatta, sillä heitä pidettiin tuplavaarallisina sekä pohjoisamerikkalaisuutensa että suomalaisuutensa takia. Osa heistä murhattiin, osa katosi iäksi.