Terveyshumpuukin juuret vievät historiaan

1700-luvulla Suomen hautausmailla kävi kuhina, kun luita, multaa ja ruumisarkun nauloja varastettiin eri tautien parannuskeinoiksi. 1900-luvun alussa isorokkoa kestitettiin istuttamalla kaikki seudun lapset pitopöydän ääreen sairastuneen kanssa niin, ettei kulkutauti vihastuisi. Samoihin aikoihin reumaa ja kihtiä innostuttiin hoitamaan radioaktiivisella vedellä.

Historian saatossa potilaita on parantamisen nimissä niin myrkytetty, hikoilutettu, pelästytetty, kylvetetty kuin oksetettu. Juha Matias Lehtonen käy uutuuskirjassaan ”Terveys ja humpuuki -kaikki mikä parantamisessa on mennyt vikaan” läpi eri terveysväitteiden historiaa aina Hippokrateesta rokotevastaisuuteen.

– Humpuuki on sellaisia uskomuksia, joita ihmisillä on vastoin parempaa tietoa. Esimodernilla ajalla sairaudet ja hoidot perustuivat kuitenkin aivan erilaiseen ihmiskuvaan ja maailmankuvaan kuin nykyihmisellä on, Lehtonen kertoo.

Yksi suosituista uskomuksista oli, että sairaasta ihmisestä pitää poistaa pahaa verta. Verenvuodatushoitojen suosio kesti tuhansia vuosia, vaikka ne olivat parhaimmillaan tehottomia ja pahimmillaan johtivat potilaan kuolemaan.

– Verenvuodatusinnostus meni 1800-luvun alkupuolella ihan liiallisuuksiin. Tietyt sankarilääkäreiksi kutsutut lääkärit vuodattivat kuolemansairaista potilaista jopa litroja verta, Lehtonen kertoo.

Lehtonen selittää haitallisen hoitomuodon jatkumista perinteen voimalla. Kun toimivia hoitoja oli vähän, konkreettinen verenvuodatus antoi potilaalle tunteen hoidetuksi tulemisesta. Vaikka tieteellisen menetelmän kehittyminen 1800-luvulla osoitti hoitomuodon humpuukiksi, se on kuppauksen muodossa selvinnyt nykypäivään asti.

Oireiden pahentuminen hyvä merkki?

Potilaat itse saattoivat kokea saaneensa tehottomista hoidoista apua. Ilmiötä on selitetty lumevaikutuksella, jossa oireet helpottuvat, kun ihminen kokee tulleensa hoidetuksi.

Pahenevat oireet sen sijaan nähtiin usein parantumisen merkkinä. Niin sanottuihin paranemiskriiseihin, joiden jälkeen sairaudessa tapahtuu käänne parempaan, uskottiin jo antiikin aikana.

– Myös osa nykyisistä vaihtoehtolääkitsijöistä uskoo, ettei oireita saa tukahduttaa esimerkiksi kipulääkkeillä tai voiteilla. Uskomus on lähtöisin tuhansien vuosien takaa ja kulkeutunut keskiaikaisen skolastisen lääketieteen kautta varhaismoderniin lääketieteeseen. Siitä se hylättiin, koska se todettiin toimimattomaksi, Lehtonen kertoo.

Samaan aikaan kun lääketiede tieteellistyi ja oppi kyseenalaistamaan omia virheitään, vaihtoehtolääkintään kuten homeopatiaan jäi Lehtosen mukaan elämään ikivanhoja uskomuksia.

Onko tasapaino mahdollinen?

Lehtosen mukaan kaikkea vaihtoehtolääkintää ei voi automaattisesti leimata haitalliseksi tai vaatia kiellettäväksi. Esimerkiksi homeopatian sisällä käydään jatkuvaa kädenvääntöä siitä, mitä hoidetaan ja minkälaisia lupauksia voidaan antaa.

– Vaaraton humpuuki on sellaista, mistä elämä muutenkin monelta osin koostuu. Leikimme kaikenlaista ja kulutamme tuotteita ja palveluita, joita emme tarvitse. En tiedä, onko vaikkapa yksisarvishoito aiheuttanut kellekään muuta kuin taloudellista vahinkoa.

Apteekeissa homeopaattisia valmisteita voidaan myydä lääkkeiden rinnalla. Raja on kuitenkin vedetty esimerkiksi mustaan salvaan ja hopeaveteen, joita ei vaarallisuutensa vuoksi saa myydä elintarvike- tai lääkekäyttöön.

– Viime vuosikymmeninä lääketieteen ja vaihtoehtolääkinnän välille on haettu siltaa täydentävillä hoidoilla. Niitä ovat sellaiset lääketieteen ulkopuoliset hoitomuodot, jotka eivät haittaa lääketieteellistä hoitoa ja saattavat antaa jotain ekstraa. Jos syöpäpotilas nauttii energiahoidosta, se voi parantaa elämänlaatua, Lehtonen sanoo.

Lehtosen mukaan osteopatia on hyvä esimerkki siitä, miten vaihtoehtolääkintänä aloittanut hoitomuoto voi alkuperäisiä oppejaan kyseenalaistamalla luoda nahkansa ja päätyä virallista lääketiedettä täydentäväksi, maltilliseksi ja hyödylliseksi hoitomuodoksi.

Uusi tauti, uudet salaliittoteoriat

Patenttiratkaisua humpuukin tunnistamiseen ei Lehtosen mukaan ole olemassa. Medialukutaito kuitenkin auttaa.

– Tieto on monimutkaista. Sen arvioimiseksi, onko joku totta, täytyy nähdä hirveästi vaivaa ja mieluiten opiskella alaa vuosia. Sen takia tarvitsemme asiantuntijoita.

Usko homeopatiaan ja muihin vaihtoehtolääkinnän muotoihin on vähentynyt Suomessa tasaisesti koko 2000-luvun. Terveyshumpuuki nostaa kuitenkin päätään aina uuden taudin ilmestyessä, eikä covid-19 ole ollut poikkeus. Koronavirukselta on pyritty suojautumaan muun muassa C-vitamiinilla tai hengittämällä hopeavettä sumutteena.

– Halki historian suuret lääketieteelliset kriisit ovat saaneet salaliittoteoriat leviämään ja synnyttäneet kapinamielialaa lääketiedettä kohtaan. Samalla aukeaa tilaa vaihtoehtoisille parantajille, Lehtonen kertoo.

Kun koleraepidemiat 1800-luvun alkupuolella levisivät aaltoina idästä Euroopan läpi, niiden mukana vyöryi myös salaliittoteorioiden, lääkärivihan ja juutalaisvastaisuuden aalto. Lääkärit olivat koleran edessä neuvottomia, ja varsinkin Venäjällä koettiin suuri homeopatia-innostus.

Lehtosen mukaan esimerkiksi rokotevalistuksessa on perinteisesti ajateltu, että tärkeintä on tarjota tietoa. Se ei kuitenkaan auta, jos ongelmana on luottamuksen puute.

– Terveysviestinnässä on yhä enemmän alettu kiinnittää huomiota siihen, miten voi lisätä ihmisten luottamusta asiantuntijoihin, lääkäreihin ja hoitajiin. Ihmisten välisen kohtaamisen avulla saattaa tapahtua ymmärryksen lisääntymistä, mitä ei ulkopäin huutamalla tapahdu.