Tasa-arvo karkaa kouluista

Kaikille yhteinen suomalainen koulujärjestelmä on yli satavuotisen tasa-arvotyön saavutus. J. V. Snellmanin mielestä sivistys oli kansakunnan jäsenten yhteinen velvollisuus, Reino Henrik Oittinen puolestaan piti koulutuksellista tasa-arvoa hyvinvointivaltion ehtona. Työväen Sivistysliitossakin pitkään vaikuttanut Oittinen muistetaan ennen kaikkea Suomen peruskoulun isänä. Opetusministeri Oittinen perusteli eduskunnassa huhtikuussa1967 pitämässään puheessa uudistuksen tärkeyttä muun muassa sosiaalisella oikeudenmukaisuudella.  

Nyt tasa-arvoisena pidetty peruskoulu on kuitenkin lohkoutumassa ja eriarvoistumassa, kun opetus muuttuu huippumoderniksi, eivätkä kaikki lapset pysy kyydissä mukana. Samaan aikaan luokkien väliset erot kasvavat, kun tietynlaiset oppilaat hakeutuvat tai päätyvät tiettyihin luokkiin.  

PERUSKOULUN LYHYT HISTORIA 

Vielä 1800-luvun lopulla kansakoulujen perustaminen oli kuntien oman aktiivisuuden varassa. Vuonna 1921 Suomessa tuli voimaan oppivelvollisuuslaki, ja kunnat velvoitettiin perustamaan kansakouluja. Lain tavoitteena oli taata myös maaseudun lapsille mahdollisuus opiskella. Sotien jälkeen paine koulujärjestelmän uudistamiseen kasvoi, sillä kansan koulutustasoa haluttiin nostaa.  

Eduskunta päätti koko kansalle yhteisestä, maksuttomasta peruskoulusta vuonna 1968, mutta vasta syksyllä 1977 koko maassa oli luovuttu kansalais- ja oppikouluista ja siirrytty kaikille yhteiseen 9-vuotiseen peruskouluun. Siirtyminen ei kuitenkaan ollut läpihuutojuttu. Sitä edelsi vuosikymmenien kokeilu ja lopulta raivokas kiista oikeiston ja vasemmiston välillä.  

Ville Okkonen on tutkinut väitöskirjassaan peruskoulu-uudistuksen vastustusta vuosina 1966–1975. Vastustajat pitivät reformia jopa ihmisoikeuksien ja Suomen oikeusjärjestyksen vastaisena. Vastustus kiinnittyi erityisesti yksityisoppikoulujen säilyttämiseen, jota perinteinen oikeisto tuki. Vastalauseissa pohdittiin myös, riittääkö maatiloilla työntekijöitä, jos oppivelvollisuutta pidennetään.

ERIARVOISUUS HIIPI KOULUUN

Rinnakkaiskoulujärjestelmä jakoi oppilaat jo varhaisessa vaiheessa oppi- ja kansalaiskoululaisiin ja paalutti pysyvästi tulevan elämän suunnan. Tänä päivänä peruskoulu on yhdeksänvuotista perusopetusta antava yhtenäiskoulu, jossa lähes kaikki suomalaislapset suorittavat oppivelvollisuutensa. Yhtenäisen järjestelmän tavoite on taata kaikille samat perustaidot ja mahdollisuuden jatkaa opintojaan.  

Vaikka Suomea on pidetty monella mittapuulla tasa-arvoisen koulutuksen mallimaana, monet oletukset järjestelmän tasa-arvoisuudesta ovat virheellisiä. Yksi on ajatus siitä, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet. 

Kasvatustieteen apulaisprofessori Sonja Kosunen on sitä mieltä, että peruskouluissa ei enää tarjota kaikille samaa sivistystä ja peruskoulun sisään on hiipinyt eriarvoisuus. 1990-luvun puolivälissä säädettiin kouluvalintaa koskeva lainsäädäntö.  

– Sen seurauksena perheet ovat voineet vaikuttaa siihen, mitä koulua lapsi käy ja toisaalta koulut valita osan oppilaista esimerkiksi soveltuvuuskokein kieli- ja muille erikoisluokille.  

Koulushoppailu eli se, että vanhemmat haluavat lapsensa tiettyyn kouluun tai erityisluokalle vahvistaa puolestaan koulujen eriytymistä. 

KOULUJÄRJESTELMÄ MUUTOSTEN KURIMUKSESSA

Viime vuosina myös itse koulujärjestelmä on kokenut suuria muutoksia. Yksi niistä on uudenlainen oppilaskäsitys. Uudessa opetussuunnitelmassa oppilas ei ole enää opettamisen kohde vaan omaehtoinen toimija. Samalla kouluissa yhdistetään luokkia yhteisopetusryhmiksi, ja korostetaan monialaista oppimista. Lapsilla ei välttämättä ole yhtä omaa opettajaa.  

Uudella koulujärjestelmällä on sekä puolestapuhujansa että vastustajansa. Lapset oppivat enemmän, kun he osallistuvat aktiivisesti oppimiseen, mutta vaikka itseohjautuvuus sinänsä on positiivinen tavoite, se ei kuitenkaan sovi kaikille ja varsinkaan kaikkein pienimmille. Osa lapsista ei löydä paikkaansa isoissa opetustiloissa ja varsinkin erityistä tukea saavilla oppilailla keskittyminen kärsii. 

Kasvatustieteen emeritusprofessori Hannu Simola muistuttaa, että koulun kehittäminen on aina ollut vaikeaa ja reformien kohdanneen vastarintaa.  Muutos on kuitenkin aina vääjäämätön.  

– Koulu muuttuu siinä missä ympäröivä yhteiskunta.  

Simola muistuttaa, että koulu-uudistukset eivät epäonnistu opettajien vuoksi vaan siksi, ettei opettajia oteta mukaan uudistuksiin. Koulumuutosten liikkeellepanijat ovat hallinnon ja politiikan toimijoita, jotka eivät kuitenkaan tunne koulujen todellisuutta toisin kuin opettajat.  

– Muutosten onnistuminen on usein vaikeaa, koska niitä yritetään ajaa koulun ulkopuolelta ja ylhäältä alas. Luullaan, että koulu on kokonaisuus, jota voidaan muuttaa osa kerrallaan. Se on kuitenkin kompleksinen järjestelmä, jossa on koko ajan reagoitava nopeasti muuttuviin tekijöihin.  

Uudistukset muuttavat kouluja, mutta Simola muistuttaa, että myös koulut muuttavat uudistuksia.  

– Uudistuksissa pitäisi nähdä, miten poliittiset tavoiteteet eivät ole selkeitä tai pysyviä. Kouluissa uudistukset tulisi ottaa hypoteeseina, joita omaa työtään tutkivat opettajat muovaisivat uudelleen koulukontekstissa toimiviksi. 

KIELITAUSTA VAIKUTTAA PISA-TULOKSIIN

Kolmen vuoden välein tehtävä Pisa-tutkimus tuottaa tietoa koulutuksen tilasta maailmanlaajuisesti. Suomi paistatteli pitkään Pisa-tulosten kärjessä ja suomalaiset oppivat pitämään koululaitostaan maailman parhaana.  

Suomessa on kuitenkin herättänyt suurta huolta se, että viimeisimmistä testeistä pojat suoriutuivat paljon tyttöjä heikommin. Tätä on selitetty muun muassa tehtävien lukupainotteisuudella ja poikien vähäisellä innolla lukea. Suomen 15-vuotiaiden poikien Pisa-tulokset olivat kuitenkin kansainvälisessä poikavertailussa keskiverron yläpuolella kaikilla tutkituilla osaamisalueilla, ja suurin osa pojista pärjää edelleen hyvin.  

Pisa-tuloksissa näkyy suomalaisen koulun vahvuus – tasaisuus. Väestöryhmittäiset, alueittaiset tai koulujen väliset erot ovat pieniä ja lapsen taustalla vähemmän merkitystä kuin muissa maissa.   

Huolestuttavaa on se, että osalla koululaisista menee huonosti sukupuoleen katsomatta. Lisäksi lapsen kielitausta vaikuttaa tuloksiin enemmän kuin muissa OECD-maissa. Suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat saaneet testeistä keskimäärin 15 prosenttia paremmat tulokset kuin muuta kieltä äidinkielenään puhuvat.  

– Maahanmuuttajataustaisten lasten integrointi koulujärjestelmään on haaste, johon olisi syytä panostaa, tutkija Ulla Hämäläinen ja professori Olli Kangas kirjoittavat Perhepiirissä -kirjassa. Varsinkin tulevaisuudessa, kun maahanmuuttajataustaisten lasten määrä kouluissa kasvaa, Suomen asema vertailussa voi muuttua, jos asiaan ei puututa.   

Natasha Petrell
Kuva: Istockphoto