Sivistyksen merkitys päivitettävä rohkeasti uusiksi

Sivistys ei ole pelkkä uskon asia, jonka kaikki saavat määritellä haluamallaan tavalla. Se on tietoon perustuvaa ymmärrystä, yhdessä määriteltyjä arvoja ja käytöstapoja.

Somessa ääripäät huutavat kilpaa omia totuuksiaan, mutta nykytila ei ole poikkeuksellinen. Suomen historiasta löytyy muitakin vähintään yhtä kaoottisia aikoja. Sata vuotta sitten ilmassa oli paljon agitaatiota ja propagandaa. Valeuutisilmiö, netin trollit ja totuuden jälkeinen aika ovat tämän ajan vastaavia haasteita.

Toimittaja ja mediakonsultti Ville Blåfieldin kirjoittama kirja Työväen Sivistysliitosta ja sivistystyöstä ilmestyy tammikuun 2019 lopussa. Blåfield korostaa, miten relevantteja aiheita sivistyksen merkitys ja sivistystyö ovat edelleen.

­Kirjaprojektissa Blåfieldiä kiinnosti sivistystyön historian lisäksi vähintään yhtä paljon nykypäivän debatti siitä, onko sivistyksellä sijaa ja miten sivistys määritellään nyt. Nykypäivästä löytyy kiinnostavia vertauspisteitä siihen, mikä sata vuotta sitten koettiin tärkeäksi. Silloin sivistys oli menestyksekäs lääke propagandaa ja agitaatiota vastaan.

– Voi perustellusti olla sitä mieltä, että sivistys olisi hyvä lääke niitä vastaan myös nyt, mutta sitten herää se kiusallinen kysymys, että mikä olisi sille oikea muoto. Siihen ei voi vetää suoria viivoja sadan vuoden takaa.

TOISEN IHMISARVO TUNNUSTETTAVA

Kirja jakautuu historiaosaan ja nykypuheenvuoroihin. Jälkimmäisissä toistuu kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen on historian ymmärrys, toinen medialukutaito ja kyky kuluttaa kriittisesti mediasisältöjä.

– Se olisi tässä ajassa tosi relevantti perussivistyksen työkalu, että olisi kaikissa moderneissa mediakanavissa kykyä kriittiseen tiedon vastaanottamiseen, kuluttamiseen ja jakamiseen.

Mutta mitä sivistys sitten on? Ville Blåfield nostaa kirjasta kaksi määritelmää. Ilkka Kantolan mukaan sivistys tarkoittaa jokaisen ihmisen jakamattoman ihmisarvon tunnustamista. Kosmologi Kari Enqvist puolestaan toteaa, että sivistys on tietoon perustuvaa ymmärrystä.

– Nämä ovat erinomainen pari, koska ne ovat molemmat omasta mielestäni täysin totta, vaikka ne tarkoittavat aivan eri asiaa. Ne molemmat kuvaavat sitä, miten monta kulmaa sivistykseen on.

Kirjaprojektin myötä Blåfieldin oma ajatus sivistyksestä laajeni. Ennen sitä hän ei ollut ihan hirveästi pohtinut sen problematiikkaa.

– Jotenkin tarkentui, että sivistys ei ole pelkkä uskon asia, jonka kaikki määrittelevät omalla tavallaan. Että sivistykseen on ainakin liittynyt myös yhdessä määriteltyjä ja hyväksyttyjä ulottuvuuksia.

Blåfield pohtii kirjasivistyksen ja sydämen sivistyksen suhdetta ja toteaa, että sivistys ei myöskään ole pelkää kirjoista opittua tietoa, jonka voi kurssittaa ihmisille tai oppia peruskoulussa.

– Varmaan sellaisen kirjaoppineisuuden voi jossain määrin opettaa, mutta se yksin ei ole sivistystä. Sivistys edellyttää, että oppi yhdistyy arvoihin ja käytökseen. Sillä on ollut suuri merkitys, että yhtenä historiallisena hetkenä sivistys on yhdessä määritelty joksikin. Tämän hetken Suomea pohtiessaan Blåfield korostaa kahta asiaa.

– Sosiaalinen sivistys, johon liittyy jokaisen ihmisen kunnioittaminen, empatia ja säälliset käytöstavat sekä historian taju. Jos nämä kaksi toteutuisivat, niin jo ne tuottaisivat tosi laadukasta yhdessä oloa ja yhteiskunnallista keskustelua.

VOIONMAAN SANOMA PÄTEE YHÄ

Vähän vahingossa kirjan keskeiseksi päähenkilöksi nousi Väinö Voionmaa ja hänen ajattelunsa. Voionmaalle oli tärkeää sekä sosiaalisen että kulttuurisen pääoman lisääminen ja tutkitun tiedon levittäminen.

– Hän puhui paljon siitä, että pelkkä ideologian ajaminen ei riitä, vaan pitää jakaa tietoa. Pitää myös kestää se, jos tieto ei tue oman poliittisen aatteen ideologisia totuuksia, Ville Blåfield sanoo.

Voionmaa toimi monella tavalla vaikeammassa yhteiskunnassa kuin missä me nyt elämme, mutta toisaalta nyky-Suomi on moniarvoisempi, moniäänisempi ja monikulttuurisempi kuin sata vuotta sitten. Tällaisessa yhteiskunnassa on vielä tärkeämpää pohtia sitä, kuka määrittelee sivistyksen ja kansallisen totuuden ja kenellä on oikeus tuutata sitä muille.

Kirjassa Ruskeat Tytöt -kollektiivin Koko Hubara ja Mona Eid käyvät keskustelua siitä, miten suomalaiseen yleissivistykseen kuuluu tietty historiallinen tarina Suomesta ja suomen kansasta. He kysyvät, eikö siihen yleissivistykseen pitäisi nykypäivänä kuulua myös esimerkiksi Somalian tai Syyrian historian ymmärrys, koska se on myös Suomen ja uusien suomalaisten historiaa.

– Hubara ja Eid saivat minut pohtimaan näitä asioita. Sivistys varsinkin yhteisesti määriteltynä asiana vaatii jatkuvaa ja tosi rohkeaa uudelleenpäivittämistä.

SIVISTYSTYÖ JATKUVASSA MUUTOKSESSA

Sata vuotta sitten tehty sivistystyö ei sellaisenaan toimi tässä ajassa. Kirjassa on TSL:n edustajien puheenvuoroja, joissa rehellisesti myönnetään, miten liitto on neuvoton tässä ajassa ja kysytään, ovatko 100 vuotta tai 40 vuotta sitten toimineet toimintamallit enää relevantteja nykypäivässä.

Ville Blåfield oli iloisesti yllättynyt siitä rehellisyydestä ja avoimuudesta, jolla liike haluaa käydä itsereflektiota tässä ajassa.

– Kovin moni instituutio ei satavuotisvuotisjuhlinaan pysähtyisi miettimään omaa tehtäväänsä kriittisesti. Musta se oli vaikuttavaa.

Blåfield toteaa, että moni vanha instituutio sanomalehdistä kirkkoon on samanlaisten haasteiden edessä itsensä uudelleen löytämisessä. Samalla, kun niiden tulee pitää kiinni ydintehtävästään, muotojen täytyy olla jatkuvassa muutoksessa.

Blåfield muistuttaa, miten TSL:n historiassa on hienoja vaiheita, joissa tapahtui uudelleen löytämistä. Esimerkiksi 1990-luvun lamassa TSL oli etujoukoissa työttömien kouluttamisessa ja EU:hun liityttäessä tiedon jakamisessa.

– Ne olivat niissä hetkissä tosi relevantteja tehtäviä, jotka liitto löysi. Uskon, että Voionmaa olisi ollut näistä molemmista tosi tyytyväinen.

Nykypäivän sivistystyön pitäisi olla jotain todella konkreettista ja muuta kuin työväentalolla pidettävä opintopiiri.

– Jotenkin sen pitäisi ottaa haltuun kaikki modernit verkko-oppimisen ja vertaisopiskelun ja somen kanavien antamat modernit mahdollisuudet. Ja ennen kaikkea sen pitäisi olla avointa, dialogista, jatkuvasti elävää.

Natasha Petrell
Kuva: Tomi Westerholm

Ville Blåfieldin kirja Hengenpimeyttä vastaan, puheenvuoroja sivistyksestä ilmestyy 5.2.2019. Kirja käsittelee sivistystyön merkitystä ja sisältää 16 keskustelua sivistyksestä tänä päivänä.
Keskustelutilaisuudet aiheesta
Jyväskylässä 7.2,
Tampereella 14.2,
Helsingissä 26.2 ja
Turussa 25.3.
Lue lisää www.tsl.fi