12.08.2019
Kulttuurikenttä

Räpäten epäkohdista

Paleface eli Karri Miettinen on monipuolinen taiteilija. Räppäämisen ohella hän laulaa, kirjoittaa, runoilee ja ohjaa ja ennen kaikkea ottaa kantaa yhteiskunnan epäkohtiin.

Koko kansan tuntemaksi noussut rap-artisti Paleface eli Karri Miettinen on monipuolinen taiteilija. Räppäämisen ohella hän laulaa, kirjoittaa, runoilee ja ohjaa. Ja ennen kaikkea hän ottaa kantaa yhteiskunnan epäkohtiin olipa kyseessä koulukiusaaminen tai ilmastomuutos. Paleface esiintyy useissa kokoonpanoissa. Paleface ja Huolestuneet kansalaiset sekä Paleface Rajamäen Poikien solistina on esiintynyt myös TSL:n hallinnoiman Laulu ottaa kantaa -verkoston klubeilla. Haastatteluun Paleface vastasi – kuinkas muuten – räppäämällä.

Aikamerkki

Lue myös

15.12.2023
Yhteiskunta ja osallisuus

Talouspolitiikkaa ohjaavat ideologiat