Raha valtasi politiikan

Arvotutkija Anneli Portman pohtii, miten nykyisessä keskustelukulttuurissa vastapuolta ei enää osata kuunnella. Hän on huomannut myös, miten tasa-arvon, turvallisuuden, työnteon ja rehellisyyden joukkoon on hiipinyt viides arvo – raha.

Silvio Berlusconista ei olisi voinut tulla Suomessa suosittua poliitikkoa. Moni on tätä mieltä, mutta Anneli Portman mietti, miksi. Hän asui vuosia Italiassa ja oivalsi, että Suomessa jokin asia hylkii Berlusconin kaltaista vallankäyttäjää. Portman huomasi, että kyse ei ole vallankäytöstä, vaan arvoista. Hän innostui arvotutkimuksesta ja ryhtyi tekemään väitöskirjaa.

– Suomessa ei uskottaisi poliitikkoa, joka Berlusconin tavoin lupaa äänestäjilleen miljoona työpaikkaa.

Portmanin mukaan suomalaisen kulttuurin ytimessä on nimittäin arvo nimeltä rehellisyys. Muita suomalaisia ydinarvoja ovat tasa-arvo, turvallisuus ja työnteko.

– Säntillinen, sanansapitävä ja aikatauluissa pysyvä ihminen on arvostettu. Lisäksi meillä luotetaan instituutioihin enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin.

Portmanin mielestä Suomessa arvostetaan myös työtä riippumatta siitä, tuoko se vaurautta. Mutta nyt suomalaisten ydinarvojen sekaan on pyrkimässä uusi tulokas.

– Raha on asetettu politiikassa kaiken mittariksi. Se on järjetöntä. Onhan vanhuksista joka tapauksessa pidettävä huolta, eikä kirjastojen tehtävä ole tuottaa rahaa, vaan sivistystä, historiantajua, elämänlaatua.

Portman viittaa Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirjaan Tasa-arvo ja hyvinvointi (HS-kirjat). Kirjoittajat olivat tutkineet tulonjakoasioita Yhdysvaltojen osavaltioissa ja monessa eri maassa.

Kirjan mukaan sosiaaliset ongelmat alkavat, kun tuloerot kasvavat. Mitä pienemmät tuloerot maassa on, sitä paremmin voivat kaikki, myös rikkaat. Pienet tuloerot tuovat yhteiskuntaan vakautta.

– Nyt meille ollaan rakentamassa juopaa yhteiskuntaluokkien välille. Jos vakaa keskiluokka häviää, ääripäät loittonevat toisistaan ja yhteiskunnasta tulee epästabiili.

KUUNTELE, ÄLÄ PROVOSOIDU

Myös mielipiteiden ääripäät loittonevat toisistaan. Vastakkainasettelut jyrkkenevät. Anneli Portmanin mukaan eri mieltä oleva leimataan ”suvakkihuoraksi” tai ”rasistinarsistiksi” sen sijaan, että kuunneltaisiin, mitä hän oikeasti ajattelee.

Nykyisessä keskustelukulttuurissa on lupa inhota ihmistä vain siksi, että hän on eri mieltä. Erimielisyys otetaan henkilökohtaisena loukkauksena, ja asiat eivät enää keskustele. Portmanin mielestä näin ei pitäisi olla.

– Minä inhoan vuohenjuustoa. Koska se on pieni asia, minua ei haittaa, että moni ystävistäni pitää siitä. Ja mitä tärkeämmästä asiasta ollaan eri mieltä, sitä suuremmalla syyllä pitäisi erottaa ihmisen mielipide hänen persoonastaan.

Portman ei hyväksy vastapuolen demonisoimista. Ihmisen pitää saada olla eri mieltä ilman, että tulee haukutuksi tai leimatuksi. Jokaisella on kantojensa taustalla huoli tai asia, joka on hänelle erityisen tärkeä. Jos vaivautuu ottamaan siitä selvää, saa häneen yhteyden.

– Demokratiassa pitää laittaa rajat sille, mitä saa tehdä. Mutta eri mieltä olevien kanssa pitää silti pystyä olemaan samassa laivassa.

Portmanin mielestä kiistanalainen ja vuonna 1984 lakkautettu Teiniliitto oli ”aika hyvä laiva”. Siellä eri poliittisia ryhmiä edustavat nuoret oppivat olemaan ystäviä keskenään ja väittelemään politiikasta ilman riitelyä.

HYÖKKÄÄVYYS SYÖ ARVOSTUSTA

Kuntavaalit ovat tulossa. Miten kuntalainen erottaa toreilla ja soppatykeillä puhuvista ehdokkaista sen rehellisen ja hyvää tarkoittavan?

Anneli Portman kiinnittää huomiota siihen, millä mielellä poliitikko puhuu. Rauhallisuus viestii rehellisyydestä ja substanssiosaamisesta, toki myös mediataidoista.

– Toiseksi kuuntelen, miten poliitikko argumentoi ja rakentaa puheensa. Arvotutkijana kiinnitän huomioni myös puheessa oleviin arvoihin.

Jos poliitikko joutuu vastaamaan kysymykseen tuntematta asiaa tarpeeksi, hän voi ”feikata” ja ”tehdä trumpit” eli yrittää olla vakuuttava. Jos hän ei onnistu, se näkyy elekielessä. Epävarman ihmisen kyllä tunnistaa, kun on kasvokkain.

Kuntavaaliehdokkaista suurin osa on tavallisia ihmisiä, mutta ammattipoliitikoissa on tietty erityispiirre:

– He saavat niskaansa paljon kuraa. He ovat oppineet eristämään tunteensa ja kokoamaan itsensä. Myös monella lentoemännällä, kaupan myyjällä ja Kelan virkailijalla on sama ominaisuus.

Nuori naispoliitikko joutuu nykyäänkin olemaan keskimääräistä jämäkämpi pystyäkseen nousemaan vähättelyn ja päällepuhumisen yläpuolelle.

– Siinä tilanteessa ei auta provosoitua tyyliin ”näytän vielä teille kaikille”. Hyökkäävyys syö arvostusta.

Portmanin mukaan politiikassa on nyt paljon vakuuttavia ja karismaattisia nuoria naisia. Heidän päältään ei kävellä, heitä ei tytötellä eikä keskeytetä.

– Oikealla tavalla itsevarma ihminen ei lyttää vastapuolta: Olen eri mieltä, enkä peräänny, mutta sinäkin saat olla eri mieltä.

VALEHTELU SUKUA TARINANKERRONNALLE

Mistä näkee, että poliitikko valehtelee? Anneli Portman ei usko teorioihin ilmeistä ja eleistä, joista valehtelijan voi muka tunnistaa.

– Äiti huomaa, kun lapsi narraa. Mutta on eri asia, kun aikuinen uskoo itse valheeseensa.

Onnistunut valehteleminen on sukua tarinankerronnalle.

– Kertojan tai romaanikirjailijan pitää luoda maailma, johon kuulija ja lukija uskovat, vaikka tietävät, että se on sepitettä. He vain nostavat totuuden hetkeksi hyllylle.

Portmanin mielestä Trumpin kaltaiset valehtelijat maalaavat eteensä keinotekoisen todellisuuden, joka on heille totta.

– Jotkut taas valehtelevat tietäen valehtelevansa, ja toiset vain menevät sekaisin faktojensa kanssa.

Televisiossa on nähty vakavista rikoksista syytettyjä, jotka pysyvät ilmeisen valheellisessa tarinassaan täysin ilmeettöminä. Mutta myös totta puhuva ihminen voi olla täysin ilmeetön.

– Vaihtoehtoinen totuus voidaan ymmärtää myös näkökulmaerona. Elämme samassa todellisuudessa, mutta asiat näyttävät ihan erilaisilta, koska katsomme niitä eri suunnista.

Pahimmilta valeuutisilta suomalaisia suojaa koulutus.

– Uskon suomalaiseen demokratiaan. Kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa, eikä ole jättimäisiä tietämättömyyden taskuja.

Anneli Portmanin mielestä äänestäjän pitäisi miettiä, minkälaista Helsinkiä, Halsuaa tai Harjavaltaa hänen harkitsemansa puolue tai ehdokas haluaa. Kuka ajaa yhteisösi etua, mitä ehdokas ajattelee päivähoidosta, vanhustenhoidosta ja kuntasi tulevaisuudesta yleensä?

– Äläkä hyvä ihminen jätä äänestämättä, koska joku sinne valitaan kuitenkin.

Tiina Pelkonen
Kuva: Istockphoto