Nuoret hukassa demareilta?

Missä ovat nuorten massat, jotka haluavat vaikuttaa yhteiskuntaan, Merja Leskinen kysyy Näkökulmassa.

Ylen galluptulokset alle 35-vuotiaiden vähäisestä kiinnostuksesta SDP:tä kohtaan on vakava paikka suurimmaksi pyrkivälle puolueelle. Nykyjohto joutuu selittämään tuloksia, vaikka kehitys on ollut pidempään havaittavissa.

Puoluetoiminnan ruohonjuuritasolla nuorelle tulijalle on jo vuosikausia ollut tie avoinna luottamuspaikoille puolueen rakenteissa ja sitä kautta yhteiskunnan vaikuttajapaikoille. Politiikan sisällöistä, toimintatavoista ja nuoren kunnianhimon asteesta on riippunut kuinka moni on lähtenyt etenemään tällä tiellä.

Mutta missä ovat nuorten massat, jotka haluavat vaikuttaa yhteiskuntaan? Kaikki ympäröivästä todellisuudesta kiinnostuneet eivät halua valtuutetuiksi ja perusjärjestöaktiiveiksi, eivätkä uupuneiksi ja kyynisiksi puolueen sotureiksi. Missä on ns. kevyt- tai hang around-jäsenyys, jossa tarjotaan erilaista mielekästä toimintaa?

Itse kiinnostuin politiikasta mieli täynnä maailmantuskaa, jota halusin lievittää toimimalla paremman maailman eteen. Ovatko nuoret muuttuneet vuosikymmenten varrella? No eivät.

VOIONMAA PALASI KAMPUKSELLE, VIIMEINKIN

Sata vuotta täyttävä työväen sivistysliike järjestää juhlavuonna tapahtumia tämän päivän hengenpimeyttä vastaan. Ensimmäisessä tapahtumassa Jyväskylän yliopistolla sivistystä oli pohtimassa viisi erilaista persoonaa. Professori Maria Lähteenmäki esitteli kattavassa alustuksessaan suomalaisen sivistysmiehen Väinö Voionmaan ajattelua. Kuka Voionmaa? Lähteenmäki aloitti ja nuoret opiskelijat vilkaisivat toisiaan. Voionmaa oli professori, tietokirjailija, ulkoministeri ja kuulema myös pidetty opettaja, joka sanojensa mukaisesti taisteli ajan hengenpimeyttä vastaan. Sosialidemokraattisessa liikkeessä tämä idealistinen yliopistotiedon popularisoija ja rauhanaktivisti on viime vuosina jäänyt pragmaattisen Väinö Tannerin jalkoihin. Taisipa miehillä olla aikanaankin jotain kissanhännän vetoa politiikan linjauksista.

Lähteenmäki innoitti muun keskustelijajoukon pohtimaan sivistystä tänä päivänä. Paikalla oli Ruskeiden tyttöjen päätoimittaja Koko Hubara ja filosofi Tuomas Nevanlinna sekä Voionmaansa opiskellut, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Tuomakset oli kutsuttu keskustelemaan ennen kuin kumpikaan oli ilmoittautunut ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Mutta ajankohta antoi hyvän twistin keskusteluun.

Puheenvuoroja jakoi toimittaja Ville Blåfield, jonka kirja Hengenpimeyttä vastaan, Puheenvuoroja sivistyksestä pohjusti keskustelua. Puhe eteni intensiivisen rauhallisesti ja sivistyneesti ilman päälle huutamista, toisten sanomisia kuunnellen ja kommentoiden.

Paikalla oli sataviisikymmentä kuulijaa, jotka tekivät ahkerasti kysymyksiä. Kokeneita ja kriittisestä keskusteluista kiinnostuneita sekä uteliaita nuoria opiskelijoita. Oltiinhan Alvar Aallon piirtämässä yliopiston päärakennuksessa. Kauniissa, pelkistetyssä juhlasalissa, joka loi hyvälle, eteenpäin suuntautuneelle keskustelulle ajattomat puitteet. Ja kuten yksi paikalla ollut totesi: Väinö Voionmaa palasi kampukselle, viimeinkin.

KANTAA OTTAVA JONO KAPAKKAAN

Keskustelu jatkui astetta kriittisempänä illalla ravintola Popparissa. Ravintolaan jonotti nuoria, jotka sisälle päästyään pääosin seisoivat illan kuunnellen nyky-kalevalaisen runouden taitajia. MC Kajo on voittanut Suomen mestaruuden räp-lyriikassa kolme kertaa. Enkä ihmettele. Runonlaulaja pyysi yleisöä heittämään aiheita ja räppäsi. Vaatii lukeutuneisuutta, medialukutaitoa, paneutumista, kiinnostusta ympäröivää maailmaa kohtaan, jotta pystyy virtuoosimaiseen kerrontaan yksin lavalla. Puuttui vain parta ja kantele, tai esiliina ja itkuvirret.

Lavalle nousi Kajon jälkeen shamaani itse, joka sai yleisön tekemään mitä halusi. Kuka tahansa puoluejohtaja olisi kateellinen, kuinka Karri Miettinen eli Paleface saa kuulijoistaan otteen. Ensin taustalla oli säestämässä Laulava Unioni legendaarisesta Anssi Nykäsestä lähtien. Amerikansiirtolaisten laulut, Joe Hill, Woody Guthrie ja moni muu tuotiin tähän päivään. Toisen puoliajan Paleface rappäsi. Hengenpimeyttä vastaan, toistaen. Ja laulu otti todellakin kantaa.

Keneltäkään ei kysytty jäsenkirjaa tai ketä äänestät. Kukaan ei niitä myöskään tarjonnut. Mutta illan järjestäjiltä tultiin kysymään: hei, miten pääsen mukaan TSL:n vapaaehtoistyöhön.

LISÄÄ USKALLUSTA OLLA KRIITTINEN

Kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentäluvut olivat laululiikkeen kulta-aikaa. Sitä ennen oli kisällilaulujen vuosikymmenet, joiden runoudesta Tipi Tuovinen parhaillaan koostaa julkaisua. Tuovinen on työväenliikkeen oma Elias Lönnrot koluttuaan työväenpyhättöjen ullakoita ja haastatellen vielä elossa olevia kisällilaulujen taitajia.

Se oli Väinö Voionmaa, joka lanseerasi myös työväenkulttuurin käsitteen sata vuotta sitten. Tänä päivänä puhutaan yhteiskunnallisesta, kantaaottavasta kulttuurista. Ja TSL:n kokemukset osoittavat, että kantaaottavalle kulttuurille on kysyntää.

Alkuperäiskansojen kulttuureja mukaellen ilmaa jota hengitämme, tuulta joka pyyhkii hiukset kasvoiltamme, ei voi kukaan omistaa. Ei kulttuuriakaan voi omia. Mutta kulttuurin sisältöihin voi vaikuttaa.

Sen sijaan, että demarit ihmettelevät miksi nuoria ei kiinnosta heidän ylhäältä annettu poliittinen viestinsä, voisivat he murtautua ulos juoksuhaudoistaan sekä avata pyhättönsä ja kivilinnansa. Nuoret kyllä osaavat avoimesti, sivistyneesti ja monimuotoisesti luoda mahdollisuuden kriittiseen ajatteluun ja sen myötä toimintaan. Ovat aina osanneet.

Merja Leskinen

Lue lisää TSL:n juhlavuoden tapahtumista