Moottorisahoja ja muita naisten tarvikkeita

Voiko moottorisahaan rakastua? Ehkä on liioittelua puhua rakkaudesta kodinkoneiden tai raskaiden työvälineiden yhteydessä, mutta ihastua voi. Kun ostin ensimmäisen Mielen imurin, kodinkoneiden Mersun, imuroin koko päivän. Muistan vieläkin sen ihastuttavan helppouden tunteen ja lopputuloksen, jota aikaisempi imuri ei ollut saanut aikaan.

Viime kesänä hankin ensimmäisen moottorisahan ja se oli menoa. Moottorisahamaailma oli aina ollut läsnä suvussa, jossa on eletty metsästä. Mutta koska olen nainen, se ei ole ollut tietysti minua varten. Kunnes sain käteeni Stihlin akkukäyttöisen moottorisahan. Akkuteknologian ansiosta akkusahat lähestyvät jo tehokkuudessa polttomoottorisia sahoja. Rämmin itikoiden seassa lepikossa ja harvensin risuttunutta tienpiennarta. Ihanan näppärä upouusi moottorisaha kädessä ja miehen kypärä päässä. Tunsin rikkoneeni suvun pihtaaman lasikaton.

Miehen kypärä. Aivan. Koska laitteet ja turvavarusteet ovat aina kuuluneet miesten maailmaan, johon he ovat voineet paeta mieskuntoaan testaamaan. Kosmologi Kari Enqvist kirjoitti alkukesästä huikean kolumnin persvakoäijistä, jonka sisällön allekirjoitan täysin. ” Sillä kun viemäriputki halkeaa ja lokavesi tulvii kadulle, apuun eivät riennä hipsterit jopoillaan. Asfalttimurtuman reunalla eivät kilise nenärenkaat. Siellä eivät komeile rastapipot eivätkä pasteeraa muotibloggarit kuin korkeintaan ottamassa onnettomuusselfieitä. Sen sijaan paikalle ilmaantuu omenavartaloiden ponteva rivistö. Huomioliivit päällä nämä miehet kyykistelevät putken äärellä valkoiset persvaot vilkkuen.”

Kun hätä on todellinen, persvakoäijät tosiaan hallitsevat ilmatilaa. Työvaatteet, valjaat, turvakengät, kypärät ovat omenavartalomiesten kokoa. Ja ne laitteet. Bensakäyttöisen raivaussahan ja moottorisahan raahaaminen metsään vaatii hennompirakenteiselta naiselta kuntoa ja kokemusta.

Miesten maailma laitteissa, jopa leluissa, näkyy hinnassakin. Aikamerkissä Jenni Meronen on koonnut artikkeliinsa tietoa pink-tax-ilmiöstä, joka tarkoittaa, että naiset maksavat samanveroisista tuotteista miehiä enemmän.

Kuulen jo huokaisun: vieläkö tämäkin. Mutta ilmiöllä on tutkimuspohjaa. Caroline Criado-Perez Invisible woman -kirjassaan esittää esimerkin autoteollisuudesta. Koska esimerkiksi törmäysnukeilla on keskikokoisen miehen ruumiinrakenne, on naisella auto-onnettomuudessa suurempi todennäköisyys loukkaantua tai kuolla.

Minäkin täysverinen naisasianainen olin luopunut metsurin haaveista, kunnes sain tietää, että viimein on keksitty bensakoneen tilalle akkukäyttöisiä, kevyempiä laitteita.

Kun tekoäly hiipii alalle kuin alalle, odotan mielenkiinnolla moottorisahaa, joka pystyy kertomaan minulle tarkempaa ja analysoitua tietoa lepikosta. Ostan sellaisen heti.

On siis edelleen tänä päivänä syytä kysyä, mihin kaikki laitesuunnittelu tähtää ja kenen ehdoilla sitä tehdään. Toteutuuko suunnittelussa käyttäjäystävällisyys ja yhdenvertaisuus?

Kaikessa suunnittelussa pitäisi ottaa huomioon ensi kädessä käyttäjä. Mutta Suomi on täynnä tarinoita onnettomista tietojärjestelmäuudistuksista, joita on pyöritetty vuosia ja samanaikaisesti on tuhlattu valtavia summia. Lopputuloksina on usein järjestelmiä, jotka ovat jo valmistuessaan vanhoja.

Uuden suunnittelussa lähdetään yleensä lähtötilanteesta eli haetaan ratkaisua akuuttiin ongelmaan. Lähtökohdaksi pitää asettaa kokonaan uusi, tulevaisuuden tarpeeseen suunnattu järjestelmä tai laite. Tämä edellyttää visiota tulevaisuudesta, kykyä nähdä kuluvaa päivää pidemmälle.

Elämää helpottavien laitteiden pitää olla lisäksi niin helposti toimivia, etteivät ne vaadi insinöörin tapaa ajatella tai persvakoäijän pohjatonta näppäryyttä. Miten kauan siis pitää odottaa jokanaisen moottori- tai raivaussahaa, joka ei paina vähintään 8 kiloa vaan on kohtuullisen kevyt ja niin älykäs kuten uusimmat pyykinpesukoneet, jotka arvioivat materiaalin, painon ja ties mitkä ominaisuudet?

Tällaisten laitteiden ja turvavarustusten suunnittelu ja testaus edellyttävät uudenlaista asennetta. Tekoälyn valjastaminen yhdenvertaisuuden palvelukseen avaa ovea kelle tahansa oman elämänsä persvakohenkilöksi. Sitä odotellessa.

Merja Leskinen
Kirjoittaja on Aikamerkin vastaava toimittaja