Mitä se meille kuuluu?

Suomessa on viimeisen parin viikon ajan seurattu huolestuneina uutisia Afganistanista, jossa epätoivoiset kansalaiset ovat pyrkineet pakoon maan haltuun ottanutta ääriliike Talebania.

Afganistanin tilanteella on suoria vaikutuksia Eurooppaan ja Suomeen kuten esimerkiksi pakolaisten määrään. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkaisen mukaan se on kuitenkin vain osa syytä, miksi meidän pitäisi välittää kaukaisen maan tapahtumista.

– Kyllä tässä ollaan ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Ei meistä kukaan pärjää yksin, ilman muita ihmisiä, Ronkainen sanoo.

Ronkaisen mukaan ihmisille on ominaista olla uteliaita ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan. Kun ymmärtää mitä maailmassa tapahtuu ja miten maailma toimii, pystyy tekemään parempia päätöksiä – joko itsen tai koko maailman kannalta.

Ihmisoikeudet koskevat kaikkia

SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä niin, että työntekijöillä ympäri maailman olisi samat oikeudet. Ronkaisen mukaan solidaarisuus esimerkiksi indonesialaisia työntekijöitä kohtaan on myös suomalaisten etu.

– Kukaan suomalainen tuskin haluaa olla korjaamassa hyötyä siitä, että esimerkiksi indonesialaisia palmuöljytuotteita tuotettaisiin lapsi- tai pakkotyöllä. Ja jos jonkun tuotteen kilpailukyky toisella puolella maailmaa perustuu keinoihin, jotka ovat vastoin kansainvälisiä normeja, poljemme pitkällä tähtäimellä myös omia työehtojamme, Ronkainen sanoo.

Afganistan ei ole Suomelle tärkeä kauppakumppani. Siitä huolimatta esimerkiksi maan naisten asemalle ei voi ummistaa silmiään. Silloin merkittävyys ei synny kaupan ja talouden kautta, vaan yleisinhimillisyydestä.

– Ei voi ajatella, että jossain päin maailmaa ihmisoikeuksia ei tarvitse noudattaa, koska maan kulttuuri on sellainen. Se ei ole hyväksyttävä selitys, sillä silloinhan mitä tahansa voisi ohittaa kulttuurirelativismilla, Ronkainen sanoo.

Esimerkiksi naisten sukuelinten silpominen on Ronkaisen mukaan yhtä väärin Suomessa kuin Somaliassa. Ja jos naisia sorretaan Afganistanissa tai Puolassa kielletään abortti, voi se myöhemmin olla helpompaa myös muissa maissa. Globaalissa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Itsekkyys ei kannata

Solidaarisuus on pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeinen idea, Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola sanoo. Osittain se on perustunut vahvaan yhtenäisyyden tunteeseen. Suomi on ollut pieni ja homogeeninen maa, jossa tuloerot ovat perinteisesti pieniä ja ihmiset tasa-arvoisia keskenään.

– Solidaarisuudesta voi puhua kauniisti, mutta parhaiten se näkyy veronmaksussa. Pohjoismaiden suuri vahvuus on, että solidaarisesti taataan verojen kautta kaikille samantyyppiset palvelut ja tehdään mahdollisuuksien tasa-arvoa. Jos meillä ei olisi nykyisenlaista verotusta, tuloerot olisivat yhtä suuret kuin Yhdysvalloissa, Kantola sanoo.

Verojen maksu edellyttää luottamusta siihen, että rahat päätyvät oikeaan tarkoitukseensa, eivätkä poliitikkojen taskuun. Suomessa luottamus viranomaisiin ja julkiseen hallintoon on tutkitusti vahva.

Solidaarisuuteen perustuvat pohjoismaat ovat kansainvälisesti mitattuna menestyneitä, turvallisia ja onnellisia yhteiskuntia, Kantola sanoo. Kun osallisuus yhteiskuntaan on vahvaa ja tuloerot pieniä, myös rikollisuus on pientä eikä rikkaiden tarvitse linnoittautua aitojen ja hälytysjärjestelmien taakse.

– Toinen ääripää on Afganistanin kaltainen yhteiskunta, jossa ei luoteta toisiin, yhteiskunta on jakautunut heimoihin ja kaikki vetävät omaan taskuunsa. Kansallinen solidaarisuus ei toimi ja hallintojärjestelmä ei ole niin vahva, että maata pystyttäisiin pyörittämään ilman korruptiota, Kantola sanoo.

Globalisaation myötä kansallinen solidaarisuus on kuitenkin monessa maassa alkanut murtua. Kansallisvaltion asema suhteessa markkinoihin on heikentynyt ja tuloerot ovat kasvaneet.

– Kun rikkaiden ja köyhien todellisuudet erkanevat toisistaan, ei pystytä enää näkemään, että kuulutaan samaan yhteiskuntaan, Kantola sanoo.

Yhteistyössä on voimaa

Solidaarisuudesta on helpompi huolehtia osana EU:ta ja kansainvälisiä verkostoja. Anu Kantolan mukaan Suomi on maailmanlaajuisesti pieni peluri, jonka rahat ja arvovalta eivät yksin riitä. Kun valtiot tekevät yhteistyötä keskenään, on vaikutus suurempi kuin yksittäisellä toimijalla.

– EU on työkalu, jolla yksittäisten ihmisten solidaarisuustahtoa voi edistää, Janne Ronkainen sanoo.

Aina hyvä tahto ja useiden toimijoiden yhteistyö ei kuitenkaan riitä. Kantolan mukaan Afganistan on surullinen esimerkki siitä, kuinka vaikeaa asioiden muuttaminen voi olla, vaikka maahan kaadettaisiin miljardikaupalla rahaa.

– Nämä eivät ole yksinkertaisia asioita, mutta siitä huolimatta solidaarisuutta pitäisi yrittää vahvistaa. Siitä, että kaikki linnoittautuvat omiin linnakkeisiinsa, ei seuraa hyvää, Kantola sanoo.