Lomalle, lomps!

Monen muussa ammatissa toimivan on vaikea ymmärtää opettajien palkanmaksun perustetta ja pitkiä lomia, mutta palautuakseen kouluvuodesta tauko tulee tarpeeseen, kirjoittaa erityisluokanopettaja Kirsi Ihalainen.

Suvivirsi soi kesäkuun 3. päivänä yli 2 300 suomalaisessa peruskoulussa. Noin 500 000 peruskoulun oppilasta aloitti kesälomansa ja noin 55 000 peruskoulun opettajaa kesäkeskeytyksen työstä. Kesäkeskeytyksen jälkeen seuraa seitsemän viikon kesäloma. Opetuksetonta, työvoiman uusintamisaikaa minulla on tänä vuonna yhdeksän viikkoa.

Toukokuun viimeinen viikko on opettajan ”kituviikko”. Stressi nousee. Oppilaat ahdistuvat arvioinnista. Nekin, jotka eivät koko vuonna ole jaksaneet panostaa opiskeluun, hoksaavat kysyä arvosanan korotusmahdollisuutta juuri nyt. Opettajat antavat siimaa, lisätöiden uhallakin, kannustavat ja kertaavat, huiskaisevat arvosanankorotuspaketin kesäksi. Kokeita korjataan vielä yömyöhään. Kollega lukiosta korjasi viimeisenä työviikonloppuna – perjantain, lauantain ja sunnuntain – 180 lukiolaisen esseevastaukset historiasta.

Viimeisen viikon poikkeusohjelma saa opettajan verenpaineen nousemaan, sillä poikkeusohjelma koulun arjessa teettää työtä kaksin verroin. On kivaa käydä luokkaretkellä, pelata pesismatsi oppilaat-vastaan-opettajat, harjoitella kevätjuhlaohjelmaa oppilaiden kanssa päivällä ja iltapäivällä salaa opettajien yllätysohjelmaa, järjestää ysigaala tai kuutosten läksiäiset.

Ei-niin-kivaa viimeisen viikon työtä ovat luokkien tyhjentämiset kesän remonttia tai suursiivousta varten, kirjapinojen kantaminen luokasta toiseen, jätteiden lajittelu kierrätyspisteisiin, viime hetken pedagogisten asiakirjojen moniammatilliset palaverit.

Kevätjuhlassa open on oltava nättinä. Ei pitäisi näyttää väsyneeltä. Juhla-asun kanssa on hymy paikallaan. Kun oppilaat on saateltu kesälaitumille, tirahtaa useammankin opettajan silmäkulmasta kyynel – haikeutta kenties, mutta yhä useammin myös uupumusta tehdystä työtä. Usealla opettajalla on ”kraanat auki” juhlan jälkeen. Stressi purkautuu. Kesän aloitus omalla tutulla porukalla on enemmän kuin paikallaan. Muut ammattiryhmät eivät ihan pääse samaan tunnelmaan!

Monen muussa ammatissa toimivan on vaikea ymmärtää opettajien palkanmaksun perustetta – ”sehän opettaa vain 24 tuntia viikossa”. Opetusvelvollisuustyöaika on nykykouluun soveltumaton palkkaperuste. Viime syksynä aloitetut vuosityöaikaneuvottelut eivät kuitenkaan ole edenneet opettajia tyydyttävällä tavalla. Opettajien oppituntien ulkopuolisen työaikaa koskevat näkemykset ovat työntekijällä ja -antajalla kaukana toisistaan. Lähivuosina koulua peruskoulussa pidetään entisellä palkalla entiseen malliin.

Nykyinen opetusvelvollisuus ei kerro kaikkea opettajan työajasta. Perusopetuksen opettajat osallistuvat viikoittain kolmen tunnin ajan koko koulu yhdessä -yhteissuunnitteluun. Jokaista opettajaa kohden on kolme VESO-opiskelupäivää. Kiky-sopimuksella opettajien työaikaa lisättiin 24 tunnilla vuodessa. Tämä työaika toteutetaan opetuksellisena aikana lauantaisin ja ilta- ja iltapäivätyönä. Opettajan työssä 12 kuukauden työt on puristettu yhdeksään ja puoleen kuukauteen.

Oppitunnin pituus on 60 minuuttia, josta opetusta on oltava 45 min. Jäljelle jäävä varttitunti on valvontaa tai tuntien valmistelua, monistamista, puheluita huoltajille, pikapalavereita ja oppilaiden opastamista.

Ammatissani arvostettaisiin, jos työpäivän aikana ehtisi käydä WC:ssä ja ihan luksusta olisi, jos lounasaikana saisi syödä rauhassa.

Mielikuva kahvia juovasta opettajasta välitunnilla on liioiteltua. Kahvitauot tai taukojen venyttäminen on nykyään mahdotonta. Jokaisessa luokassa on oppilas, joka tiedottaa opettajalle, jos tämä on kolme minuuttia myöhässä. Jollei opettaja muuta tapojaan välittömästi, palaute epäammatillisesta toiminnasta toistuu wilma-viestin kautta huoltajilta ja pahimmassa tapauksessa esimies huomauttaa jatkuvasta myöhästelystä.

Nykykoulussa opettaja ei myöhästy oppitunnilta, oppilaan kohdalla saattaa olla toisinkin.

Monet kollegat kaipaavat työhön koulupäivän aikaista taukoa. Tauko työssä edesauttaisi työssäjaksamista ja työstä palautumista. Opettajan ammatissa tuon tauon järjestäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Oppilaita ei voi jättää valvomatta tauon ajaksi.

Opettajan työn edellytys ovat valmistellut oppitunnit. Lähes jokainen tuntemani opettaja kertoo käyttävänsä vähintään yhden pitkän illan viikossa oppituntien valmisteluihin, materiaalien hankkimiseen ja viestittelyyn huoltajien kanssa. Kevättä kohden iltatyö lisääntyy. Show koulussa ei pyöri opetussuunnitelman mukaan valmistematta.

Suomessa opettajaan on luotettu. Pedagoginen vapaus ja korkea koulutustaso ovat luoneet ammattikunnalle korkean kriittisyyden omaa työn tekemistä kohtaan. Tulokset nähdään oppimistuloksina ja menestyksenä vaikkapa PISA-testeissä. Ihmissuhdealalla vaatimukset empaattisesta, kannustavasta ammattilaisesta ovat päivittäin läsnä. ”Huonoja päiviä”- ei saisi olla.

Pohdin, ovatko muiden ammattialojen ihmiset yhtä kriittisiä ja vaativia itseään kohtaan.

Kuluneen lukuvuoden aikana kaikki Suomen opettajat hyppäsivät ensimmäisen digiloikan. Osaamisen päivittäminen nykyvaatimuksiin pelkästään työajalla saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Kyky oppia ja omaksua uutta rivakkaan tahtiin on sisällytetty opettajan työaikaan ja palkkaan. Koulujen digiwelhot ja tutor-opettajat kouluttavat kollegoita. Uusia laitteita, ohjelmia ja appseja tulee kaikkien hallita.

Entä jos en pysy tahdissa? Motivaationi laskee, alan vältellä vaikeita tehtäviä, valitan opettajanhuoneessa. En näe oppilaissa tai vanhemmissa mitään hyvää. Kylvän ympärilleni ikävää ilmapiiriä. Väsyn, ehkä sairastun ja kärsin uupumuksesta. Olen ilonpilaaja.

Opettajalle työssäjaksamisen edellytyksenä on hyvä motivaatio, uuden oppiminen ja tunne, että osaa tehdä työtään. On tärkeää osata kuunnella viestejä ja puhua itsekin oikein, huomioida kuulija eli oppilas ja huoltaja. Naurun, hymyn ja huumorin katoaminen opettajan arjesta on huolestuttava merkki.

Työsuojelun näkökulmasta huhti- ja toukokuu eletään velaksi. Tuntimäärät työssä ovat niin hurjia, että pitkään jatkuessaan työmäärän tekeminen olisi terveydelle vaarallista.

Opettaja tarvitsee loman palautuakseen. Hetkeksi voi hellittää ikuisesta riittämättömyyden tunteesta, itsensä kehittämisestä ja uuden haltuunotosta. Hektinen työtahti pysähtyy. Ammatilliset verkostot ja yhteistyö monien tahojen kanssa ajetaan hetkeksi alas. Oppilaiden asiat, huolet ja jopa nimet unohtuvat. Vaativat vanhemmat kaikkoavat wilmaviesteineen.

Lopetan sähköpostin lukemisen juhannukseen. Lomalta odotan palaavani virkeänä, tarmokkaana, innostuneena ja uudistuneena.

Lopuksi vielä kollegan ajatus fb-keskustelusta: Suoritin vuoden joten ja kuten, mutta ilottomasti. Asia tiedostettu, mutta korjaustoimet ovat edelleen hakusessa. Lepo ainakin tulee tarpeeseen.

Kirsi Ihalainen
Erityisluokanopettaja, luottamusmies