Järjestöt onnistuivat digiloikassa

Koronavuosi 2020 tarkoitti mullistuksia koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Suomen sulkeutuessa myös järjestöt joutuivat keskeyttämään toimintansa tai siirtämään sen pikavauhtia etäyhteyksin tapahtuvaksi.

Erityisen kovaa pandemia iski yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin kuten mielenterveys- ja päihdekuntoutujiin, eläkeläisiin, työttömiin ja maahanmuuttajiin. Monet heistä saivat ennen koronaa tukea sosiaali- ja terveysjärjestöjä edustavan SOSTEn jäsenjärjestöistä.

– Järjestöissä heräsi heti huoli, miten näille ihmisille käy. Oli nopeasti havaittavissa, että pandemia myös laajensi ongelmakenttää ja syvensi olemassa olevia ongelmia, kertoo SOSTEn edunvalvontapäällikkö Anne Perälahti.

SOSTEn ja THL:n yhteistyössä toteuttaman Sosiaalibarometri 2021:n mukaan julkinen palvelujärjestelmä ei koronavuoden aikana onnistunut auttamaan kaikkia ihmisryhmiä riittävästi.

– Tutkimuksessa nousi esille se, että järjestöt pystyivät tarjoamaan paljon tukea ja uudenlaista toimintaa näille heikoimmassa asemassa oleville ihmisille. Järjestöjen ja seurakuntien antama apu oli siinä tilanteessa merkittävä, Perälahti sanoo.

Uusia välineitä vanhojen rinnalle

Anne Perälahden mukaan valtaosa järjestöistä alkoi koronavuonna kehittää uusia, etäyhteyksiin perustuvia toimintamuotoja ihmisten tavoittamiseksi. Vaikein tilanne oli pienillä järjestöillä, joilla ei ollut riittävästi resursseja digitaalisten palvelujen kehittämiseen.

– Järjestöissä perustettiin uusia chattiryhmiä, lisättiin puhelimessa ja verkossa toimivaa keskusteluapua ja tukea. Kysyntä oli valtavaa, ja vapaaehtoisten määrän lisääntymisestä huolimatta jonot olivat välillä pitkiä, Perälahti kertoo.

Kun kohtaamiset eivät olleet enää aikaan ja paikkaan sidottuja, digitaalisilla välineillä pystyttiin tavoittamaan paremmin syrjäseudun asukkaita ja uusia kohderyhmiä. Kaikki asiakkaat eivät digiloikkaan kuitenkaan kyenneet, esimerkiksi taloudellisen tilanteen tai osaamisen puutteiden vuoksi.

– Kun isot ryhmätoiminnot jouduttiin lopettamaan tai keskeyttämään, niiden tilalle luotiin asiakaskohtaisia tapaamisia ja uudentyyppisiä pienryhmätapaamisia ulkotiloissa yleisiä suosituksia noudattaen, Perälahti kertoo.

Perälahden mukaan järjestöillä ja niiden asiakkailla on suuri tarve palata kasvokkaisiin kohtaamisiin. Digitaaliset menetelmät jäävät kuitenkin käyttöön täydentämään entisenlaista toimintaa.

Vertaistukea verkon kautta

Korona muutti myös TSL:n toimintaa. Pipsa Härkönen on TSL:n työnohjauspalvelun ja työnohjaajaverkoston koordinoija, jonka työ siirtyi keväällä 2020 kokonaan verkkoon. Härkösen työhön kuuluu työnohjausryhmien järjestäminen TSL:n jäsenjärjestöjen luottamushenkilöille ja työsuojeluvaltuutetuille.

Ennen koronaa jokainen 5–6 hengen ryhmä kokoontui läsnätapaamiseen yhteensä 5–10 kertaa. Koulutetun työnohjaajan vetämien ryhmien tarkoituksena on tarjota vertaistukea vaativassa tehtävässä toimiville luottamushenkilöille.

– Olen koulutukseltani sosiaalipsykologi ja olin sitä mieltä, että vuorovaikutuksen vuoksi ilman muuta pitää tavata kasvokkain. Se on ryhmäytymisen ja turvallisuudentunteen kannalta tärkeää varsinkin alussa. Mutta kun korona pitkittyi, jouduimme käynnistämään uudetkin ryhmät Teamsissa, Härkönen kertoo.

Härkönen kertoo hämmästyneensä siitä, miten hyvin etätyöskentely loppujen lopuksi onnistui.  Etäyhteydet ovat mahdollistaneet sen, että samassa ryhmässä voi olla ihmisiä eri puolilta Suomea.

– Joskus on helpompi jakaa kokemuksia sellaisten ihmisten kanssa, joita ei muuten näe jatkuvasti. Mutta Teamsissa aloittaneet ryhmät eivät ehkä ole ihan niin intensiivisiä tai syvällisiä, Härkönen kertoo.

Härkösen mukaan ryhmien parasta antia ovat jäsenten väliset keskustelut, mutta etäyhteyksin keskustelusta tulee ohjaajakeskeisempää. Kiusaus tehdä keskustelun ohessa jotain muuta kasvaa, ja häiriöttömän tilan löytäminen etätapaamiseen voi olla haasteellista.

Tällä hetkellä osa ryhmistä tapaa kasvokkain, osa etänä ja osa näitä kahta yhdistellen. Vaikka koronatilanne sallisi jälleen lähitapaamiset, on etäyhteyksien helppouteen tottuneita ryhmäläisiä välillä vaikea houkutella paikan päälle, Härkönen kertoo. Hän uskoo lähiryhmien rinnalle perustettavan jatkossa myös etäryhmiä.

Järjestöt paikkaavat koronahaittoja

Anne Perälahti ennustaa koronapandemian jättävän suomalaiseen yhteiskuntaan pitkät jäljet sosiaalisen velan ja hyvinvointivajeen muodossa. Jo nyt koronavuoden lapsia on verrattu 1990-luvun laman lapsiin, joiden ongelmat ovat paljastuneet viiveellä.

– Se, millä aikavälillä sosiaalinen velka kurotaan kiinni, riippuu siitä, kuinka paljon yhteiskunta on valmis panostamaan näiden asioiden korjaamiseen. Järjestöjen työtä tarvitaan entistä vahvemmin ihmisten tukemisessa ja koronapandemian vaikutusten lieventämisessä, Perälahti sanoo.

Koronan aikana järjestöjen toiminnan suunnittelu oli vaikeaa rajoitusten nopean muuttumisen vuoksi. Nyt sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaedellytyksiä haastaa esimerkiksi sote-uudistus.

– Monet järjestöt eivät tiedä, mitä niiden rahoitukselle ja tukemiselle sen myötä tapahtuu. On tärkeää, että päättäjät ovat viisaita ja tukevat järjestöjä, jotta toimintaa pystytään jatkamaan, Perälahti sanoo.